Kouluttajat (2 kpl)

 

Ulla ja fasaani

Ulla Ruistola

Kouluttajana toimii pitkänlinjan koiraharrastaja, joka on erityisesti harrastanut spanieleita lintukoirina. Kokemusta on kuitenkin myös muista koirista. Kokemusta on myös runsaasti koetoiminnasta ja kilpailemisesta, joten valmentaminen kokeisiin myös onnistuu.

Spanieleilla metsästäminen ja niiden siihen kouluttaminen on alkanut vuonna 2002. Vuonna 2003 oli ensimmäinen startti spanieleiden metsästyskokeissa (SPME). Tähän päivään mennessä koestartteja on kerääntynyt yli 50 kpl. Tuloksia on kertynyt laajalla skaalalla AVO0 aina VOI1 asti. Koekäyntejä on yhteensä kuudella koiralla. Kokeita on tullut vuosien saatossa järjestettyä vastaavan koetoimitsijan roolissa kymmeniä. Koetoimitsijakortti on ollu vuodesta 2006 asti. Myös taipumuskokeet ja tottelevaiuuskokeet ovat tuttu harrastus.

Takana on myös runsaasti erilaisia kursseja ja koulutuksia niin oman lajin kuin muidenkin parissa. Merkittävimpänä on eläinten kouluttajan ammattitutkintoon tähtäävät kurssi koirakoulu Visiossa. Omia kursseilla on käynyt niin noutajia, seisojia ja spanieleita.

Cockerspanieleita on kasvattanut vuodesta 2001 ja pelkästään käyttölinjaisia vuodesta 2007.

Koulutusmenetelmät perustuvat postiiviseen vahvistamiseen ja hyvään suhteeseen koiran ja ohjaajan välillä. Pakkotteiden käyttöä pyrittään välttämään.

 

Heini Lehto

”Olen kouluttanut omia hevosia ja koiria monta vuotta, lintukoirat tulivat mukaan vuonna 2013, sitä ennen keskityin villakoiriin. Ensimmäinen metsästysspanielini oli walesinspringerspaniel Matson, jolla sydän oli kultaa mutta monen monta muuta ongelmaa (ominaisuutta) tuli kaupanpäällisinä, ja silloin alkoi minun todellinen perehtyminen koirien kouluttamiseen. Oppia on haettu monilta kursseilta, ammatillinen eläinkouluttajaksi kouluttautuminen on edelleen kesken (valmistuminen näillä näkymin2019), yksityistunneilla käyty ja monen ammattilaisen kanssa keskusteltu ja treenattu erilaisissa ryhmissä. Tämänhetkinen koirani on metsästyscockeri 2v uros Toivo, joka nimensä mukaisesti on toivoa täynnä ja avannut minulle taas aivan uuden maailman ja lähestymistavan kouluttamiseen. Se on koira jolta olen oppinut kaikkein eniten tähänastisesta elämästäni. ”Et saa koiraa jota haluat, vaan jonka tarvitset”, on joku viisas sanonut.”

 

Tämä on tekstikappale. Voit lisätä tähän tekstiä ja kuvia.

Powered by Aava 3