Koiran metsästyskäyttäytyminen
Metsästäminen on lajityypillistä käytöstä koirille ja koiraeläimille (esim. ketut, sudet, kojootit jne.) Se on ollut ja on vieläkin tärkeää lajin säilymisen kannalta, sillä jokaisen yksilön tulee syödä. Koira on lihansyöjä ja sillä on lihansyöjän elimistö ja ruuansulatus.
Metsästyskäyttäytyminen on koiralle hyvin palkitsevaa. Se on nk. primääri (ehdoton) vahviste, eli se sellaisenaan palkitsee koiraa. Muita sellaisia vahvisteita ovat mm. syöminen, juominen, sukupuolikäyttäytyminen, jotka kaikki ovat tärkeitä selviytymisen kannalta. Haun tekeminen ja haistelu tekeminen tuottaa koirassa dopamiinia ja endorfiinia, jotka ovat mielihyvähormoneja. Koira tekee niitä siksi, että ne tuottavat mielihyvää. Metsästyskäytösketjun osat ovat usein varsinkin metsästyskoirilla myös käyttäytymistarpeita, jotka vaativat tyydytystä. Tällöin meidän olisi myös jo koiran hyvinvoinnin kannalta tärkeätä tarjota niitä koirille, vaikka niiden kanssa ei metsästettäisikään.
Tyypillisesti metsästyskäytösketju esitetään suurin piirtein alla olevan mukaisesti. Se hieman vaihtelee ja vaanimisenkin voisi ehkä joidenkin koirien (erit. seisojat) kohdalla pilkkoa hiipimiseksi ja seisonnaksi. Tarttumiseen, kantamiseen ja tappopurentaan liittyvät saattavat vaihdella keskenään paikkaa. Metsästäminen on siis ketju käytöksiä, jotka esiintyvät peräjälkeen yhdessä. Tämä siis helpottaa meitä ymmärtämään, mistä on kyse. Emme myöskään ole täysin onnistuneet muuttamaan tätä miljoonien vuosien luonnonvalinnan tulosta jalostuksella. Toki olemme heikentäneet tai vahvistaneet käytöksiä, mutta uskoisin, että pienimmälläkin lemmikkikoiralla voi hyvinkin olla nämä kaikki kaivettavissa esiin sopivassa yhteydessä (esim. hiiren tai myyrän kohdalla).
Haku on siis sitä, että koira etsii maastossa tai muussa ympäristössä kiinnostavia hajuja, jälkiä ja riistaa. Tapa liikkua maastossa vaihtelee rotujen välillä. Tapa käyttää tuulta myös on usein rotukohtaista esim. spanielit usein hakevat maavainuisesti nenä alhaalla ja setterit lähinnä nenä ylhäällä ilmavainuisesti. Edellisestä on hyötyä spanielin kanssa, sillä kovin ilmavainuinen koira voi olla vaikea pitää lähellä. Iso osa koirista vaihtelee vainun käyttöä maastossa.
Vaaniminen taas on, että koira löydettyään riistaa jää seisomaan ja/tai hiipimään kohti sitä. Tämä on vahvasti korostuneena seisojilla ja myös paimenkoirilla. Joskus jopa niin, että jäävät luuppiin siihen, ja koirien on vaikea edetä siitä seuraavaan vaiheeseen
Jahtaaminen on sitä, että koira lähtee tavoittelemaan riistaa. Tämä elementti on mukana myös jokaisessa nosto- tai ylösajotilanteessa. Sillä ilman sitä riistaa ei saada liikkeelle. Koiran on tavoiteltava saalistaan. Koira siis juoksee kohti riistaa ja sen perässä. Esim. ajokoirilla tämä käytös on korostuneena. Käytös loppuu saaliin kiinnisaamiseen, sen menettämiseen tai koulutettuun pysähtymiseen.
kuva Shutterstock
Kun saalis saadaan kiinni, seuraa tarttumisvaihe, jossa koira tarttuu saaliiseen kiinni. Tämän voimakkuus vaihtelee paljon rotujen ja yksilöiden välillä ja myös koiran jalostuslinja vaikuttaa halukkuuteen tarttua. Toiset ovat nk. spontaaninoutajia, joille tarttuminen tulee ”ilmaiseksi”, toisilla taas siihen joutuu panostamaan paljon. Toisilla tarttuminen muuttuu suoraan tappopurennaksi varsinkin korkeassa vireessä. Toisilla taas on jalostuksen myötä pehmeä suu, jolloin riistan rikkominen on poikkeuksellista. Tätä kuitenkin saattaa esiintyä varsinkin vireen noustessa tai konfliktitilanteessa. Konfliktilla tarkoitan tässä sitä, että ohjaajan ja koiran välillä on konflikti liittyen luovuttamiseen., ja koira purkaa sitä puremalla riistaa (tai dameja)
Kun saalis on saatu kiinni ja tartuttu siihen, on kantamisen aika. Yleensä varsinkin pientä saalista on tarve siirtää paikasta toiseen. Tämä jälkeen on aika nauttia se, eli siirtyä paloittelu ja syömisvaiheisin. Nämäkin saattavat esiintyä mm. lintukoirilla, vaikka niitä on vuosien varrella jalostettu pehmeäsuisiksi. Kun tilanne on käyttäytymiselle otollinen, niin nekin saattavat viedä koko käytösketjun loppuun asti. Halusimme sitä tai emme.
kuva Nina Mahlanen
Käytämme näitä luonnollisia genetiikasta tulevia käyttäytymisiä hyödyksi monella tapaa esim. juuri metsästämisessä. On tärkeää kuitenkin tietää, että koiralle tulee kouluttaa hallintaan liittyviä käytöksiä, jotta nämä luonnolliset käytökset ovat hyödyksi metsästyksessä. Siellä on mm. paikoillaan olo liittyen pysähtymiseen, noudon luovutus, nostolupa ja tiedottaminen seisojilla ja spanieleilla lähellä pysyminen. Nämä eivät synny sinne itsestään, vaan ovat koulutettavia ja täysin ylläpidettäviä asioita. Koiran tulee pystyä vaihtamaan edestakaisin metsästyskäytöksen ja koulutetun käytöksen välillä, joten se vaatii hyvää koulutusta ja koiran osalta kykyä joustavuuteen ja luopumiseen.
On tärkeää kuitenkin ymmärtää, että nimenomaan ohjaajan ominaisuudet vaikuttavat eniten onnistuneeseen lopputulokseen ja niitä on vaikea erottaa koiran omista ominaisuuksista. Usein merkittävin ero kahden koiran välillä on juuri ohjaaja. Kuinka hyvin hän ymmärtää koulutettavat asiat? Kuinka paljon aikaa on käytetty koiran kouluttamiseen? Millaiset ajalliset, rahalliset tai apuun liittyvät resurssit ohjaajalla on? Millainen kunnianhimo ohjaajalla on jne.? Hyvä ohjaaja ja kouluttaja pystyy peittämään koiran heikoimpia ominaisuuksia esim. koulutettavuuden tai rohkeuden kohdalla. Tällöin on vaikeaa tietää, että mikä on koiran omia ominaisuuksia? Siksi olisikin tärkeää testata koira monipuolisesti nuorena ja kehittää testejä, joilla päästään minimoimaan ohjaajan vaikutus. (Sitä ei voida täysin poistaa).
Mitäs jos ei metsästä ja haluaisi tarjota koiralle virikkeitä liittyen metsästyskäyttäytymiseen (ja samalla ruuanhankintaan liittyen? Koiralle voi tarjota erilaisia etsimistehtäviä maastossa aina ruuan etsimisestä damien tai pallojen etsimiseen. Jälkimmäiseen tarvitaan kuitenkin noudon kouluttamista. Sen kouluttaminen ja noutotehtävien opettaminen koiralle esineiden avulla on hauskaa ja siinä riittää paljon erilaista tekemistä pitkäksi aikaa. Koiralle voi tarjota jahtaamista ja tarttumista erilaisien leluleikkien avulla. Vetoleikin kanssa voi myös opettaa koiralle monenlaisia asioita. Repimisen tai paloittelun tarvetta voi koittaa tyydyttää erilaisilla ruokavirikkeillä esim. herkkuja maitotölkin tai kankaan sisään. Mitä tyydyttyneempiä koiran tarpeet näiden käytösten suhteen ovat, sitä todennäköisempää on koira voi hyvin. Eläintarhaelämistä tiedetään, että mitä enemmän ne käyttävät aikaa lajityypilliseen käyttäytymiseen erityisesti ruuan hankkimisen ja syömisen suhteen, sitä tyytyväisempiä ne ovat. Tämä toimii myös lemmikeillä. On toki tärkeää ymmärtää, että levosta ja palautumisesta täytyy myös huolehtia. Koirilla levontarve on suurempi kuin meillä ihmisillä.
Ulla Ruistola
www.koiraharrastaja.fi