Ulla ajatuksia kouluttamisesta

Ulla ajatuksia kouluttamisesta

Olen siis Ulla Ruistola ja pitkän linjan spanieliharrastaja. Siitä on yli 20 vuotta, kun metsästyskärpänen puri tosissaan. Tuolloin kotona oli näyttelylinjaisia cockereita, joilla harrastaminen alkoi. Cockereita meillä on ollut aina. Alla on kuva vuodetla 1975 minusta, äidistäni, isoäidistäni ja pentuetoveristani. Kyllä äidillä oli samalla viikolla kuin minä syntyneet cockerin pennut. Eli se on sydämeni rotu. Vaikeaa kuvitella olevansa ilman.

Kouluttaminen vei mennessään. Se tuntui aluksi niin kovin vaikealta. Jos sanon, että minulla on ollut melkein kaikki koulutushaasteet omilla koirillani, niin en varmasti valehtele. En tiedä onko se jalostanut minua, mutta ainakin se on opettanut nöyryyttä sen suhteen, kuinka eläimet ovat erilaisia ja itsekin vajavainen. En ole ollut mikään luontainen koirien käsittelijä, vaan kaikki on jälkikäteen hankittua. En edelleenkään ole mikään kilpailija. En nauti siitä lainkaan ja usein en jaksa lähteä tavoittelemaan titteleitä, vaikka koiralla olisikin sopivat ominaisuudet. Siitä huolimatta on tullut käytyä kokeissa kymmeniä kertoja yhteensä 8 koiran kanssa.

Aluksi kouluttelin omia koiria ja sitten tuli mukaan rotuyhdistyksen koulutukset. Kuinka vähän silloin tiesikään! Olen ns. cross over trainer, eli olen opetellut kouluttamaan perinteisillä menetelmillä ja sitten myöhemmin kouluttautunut moderneihin menetelmiin. Aikaisemmin olin usein ymmälläni koirien käytöksestä ja usein treeneistä tultiin pahoilla mielin. Oltiin epäonnistuttu ja etsitty virheitä, joita voisi korjata. Koirilla oli paljon noutohaasteita. Motivaatio uuden oppimiseen oli hurja. Siispä päätin ottaa selvää siitä, että mitä se positiivisesti vahvistaminen tarkoittaa. Suoritin kolmen vuoden aikana Koirakoulu Vision eläintekouluttaja kursseja, jossa kouluttaja ei todellakaan päästänyt meitä helpolla. Oli mahtavaa saada lisää tietoa ja oppia tarkemmaksi ja myös eettisesti paremmaksi kouluttajaksi. Tuosta alkoikin todella perusteellinen tutkimustyö, joko on vienyt pitkällä. Paljon pidemmälle kuin luulin tai ymmärsin, että on mahdollista. Vieläkin tuntuu, että olen raapaissut vain jotain pinnalta. 

Tuntui kuin olisin tullut kotiin. Tarjoamisen kautta kouluttaminen on niin minun juttuni. Rakastan sitä, että kun koira tarjoaa käytöstä, pääsen palkitsemaan. Siitä syntyy positiivinen kierre, jossa yhteistyö vahvistuu. On upeaa, kun koiralla syttyy lamppu, kun se on saanut itse työstää ajatuksensa. Sillä ne eivät ole tyhmiä, vaan hieman yksinkertaisempia kuin me. Joka kerta se on yhtä palkitsevaa, olisi se asiakkaan koira tai oma koira.

Enää en ajattele joustamattomasti, että koiran on toteltava ja piste! En myöskää ajattele, että se on tottelematon tai näyttelee keskisormea.  Pohdin sitä, että miksi se ei tee niin kuin viisaassa (?) olen ajatellut. Eikö se osaa (kenes vika se on)? Mitä se ajattelee? Haluaa? Mikä sitä motivoi? Miksi se on sijaistoiminnolla? Ahdistaako tai pelottaako sitä jokin? Mikä sen mielentila on? Tämä kaikki on helpottanut omaa oloani ja pystyn näkemään koiran käytöksen käytöksenä enkä tunteideni läpi. Tunteiden mukaan toimiminen vie ojasta allikkoon. Sanonkin kaikille, jotka haluavat kuunnella, että opetelkaa kouluttamaan positiivisesti vahvistaen, niin se vähentää stressiä ja auttaa näkemään tilanteet selkeästi. Itseäni se on auttanut valtavasti.

Olen tullut myös tarkaksi: kuulen kaikki positiiviset rankut ja niiden ehdottamiset. Jään niihin aina jumiin, enkä sitten enää kuule mitään muuta. Ehkä niiden läpikin pitäisi nähdä joskus? En näe yhtään syytä, että miksi harrastus- tai työkoiraa pitäisi kouluttaa rankaisujen kautta. Mitä ne siitä oppii? Ja miten on etiikan laita? Tai miten ohjaajia joskus kohdellaan ajattelematta tai ajatuksella eettisesti arveluttavasti. Mitä he siitä oppivat? Tulevatko uudelleen? Oli mieltä avaava kokemus, kun kävin menttaalivalmentajan koulutuksen ja minulle aukesi ihmismielen maailma ihan toisella tavalla. Millaisia traumoja me toisillemme aiheutammekaan suurilla suillamme?

Tämä matka on muuttanut koko elämän. Tänä päivänä olen ammattitutkinnon suorittanut eläinten kouluttaja ja smartDOG-testaaja, joka työskentelee täysipäiväisesti lintukoirien ja muidenkin koirien kanssa. Testaaminen on lisännyt suvaitsevaisuuttani ja joustavuuttani koirien käytöksille. Jokainen koira ja myös ohjaaja on mielenkiintoinen tuttavuus.

En tiedä onko sitä koskaan valmis? En ehkä haluakaan olla, sillä uuden oppiminen on niin mahtavaa. En halua jumittua mihinkään tiettyyn ajatukseen, vaan aina olen valmis muuttamaan mielipiteeni, jos joku osaa perustella asian erinomaisesti.

 

Tillbaka till blogg