Apua! Se on häiriöherkkä!
Share
Niin, tämä on haaste, todellinen haaste. En pidä sanasta ongelma, koska sillä on niin negatiivinen merkitys. Haaste on asia, johon voidaan vaikuttaa, vaikka ei toki määräänsä enempää. Joskus on koiria, joiden haasteisiin omistajilla ei ole resursseja. Smartdog-testejä tehdessä tulee joskus hyvin häiriöherkkiä koiria vastaan. Tässä ehkä eniten näkyy ääniin liittyvä häiriöherkkyys. Vaikka testit tehdään hiljaissessa tilassa, niin ulkopuolelta tulevia ääniä ei voi voida kontrolloida. Kaupungissa varsinkin on autojen ääniä, junien ääniä, puhetta jne. Myös kurssiasiakkaisissa on koiria, joiden paikka ei ainakaan aluksi ole ryhmätreenissä, sillä koiraa ei saada keskittymään ohjaajaan. Tällöin sitä ei voi kouluttaa siinä tilanteessa.
Koiraa ei voi koulutta, jos sen fokus ei ole ohjaajassa. (Shutterstock)
Häiriöherkkyyttä on monen tasoista. On silloin tällöin ilmenevää ja siten taas on kaiken voittavaa. Mille koira voi olla herkkä? Nämä voivat ilmetä yhdessä tai erikseen:
- ympäristölle itsessään
- äänille
- ihmisille
- hajuille
- toisille koirille
- uusille tilanteille
Miten se näkyy
- palkkiot eivät kelpaa
- koira keskittyy ihan muuhun
- ei pysty tehtäviin
- kuuntelee ääniä (ei ohjaajaa)
- ei vastaa vihjeisiin (radioyhteys poikki)
- reagoi ääniin tms. omalla äänellään
- erilaiset sijaistoiminnot
Jos haluaa koirastaan harrastuskoiran, niin tämä häiriöherkkyys on otettava tavalla tai toisella hallintaan. Mutta miten ihmeessä se tehdään? Niin siinäpä se... Ei minulla ole tarjolla mitään automaattista ratkaisua, koska koirat ovat persoonia, joten ratkaisutkin ovat persoonakohtaisia. Alla on kuitenkin ajatuksia:
- Vahvistetaan kontaktia ja nimetään se. Tämä on niin yksinkertainen, mutta toimiva temppu, että se on helppo saada syntymään.
- Lähdetään viemään sitä eri tilanteisiin
- Ei treenata mitään muuta häiriöissä, kunnes saat koiralta kontaktin tilanteessa kuin tilanteessa. Ilman koirasi fokusta, et voi treenata sitä.
- Kriteeriä häiriön suhteen nostetaan pikkuhiljaa.
- Käytetään oikeasti hyvää palkkaa, jota koira tavoittelee.
- Vahvisteita tulee paljon ja nopeaan tahtiin
- Palkkion ajoitus on tärkeää. Se tulee silloin, kun sinulla on koirasi kontakti.
- Annetaan koiralle anteeksi, että se on sellainen kuin on. Ei se voi sille mitään. Muistetaan, että se ei tee sitä tahallaan tai ollakseen ilkeä.
- Toistojen määrä: jotta teillä on mahdollista onnistua, niin koulutusmassan tulee olla riittävä. Riittävä se on silloin, kun toiminta onnistuu paikassa kuin paikassa.
- Yksityisvalmennus on erinomainen apu tässä. Ammattilainen voi auttaa tilanteen purkamisessa ja harrastusten kehittämisessä.
Katsekontakti on peruskäytös
Kun saat siltä fokuksen häiriössä kuin häiriössä, niin voit alkaa treenaamaan muutakin. Tämä on kriittistä muun treenin suhteen. Tähän mennessä muun treenin tulisi tapahtua häiriöttömässä tilassa, jotta saamme ne käytökset (esim. noudot, seuraamiset jne.) aikaiseksi, jota voimme sitten viedä muihin tilanteisiin.
"En kestä koirani häiröherkkyyttä!" Niin silloin onnistumisen mahdollisuus on todella pieni. Häiriöherkän koiran isännältä tai emännältä vaaditaan pitkää pinnaa, muuten ei tilanne voi muuttua. Jos resurssit eivät riitä, niin silloin tulee alentaa tavoitteita tai ehkä etsiä uusi koti koiralle.
Käytökseen voi aina vaikuttaa! Tämä tekee tulevaisuudesta valoisamman. Mukavaa joulua kaikille!
Yksityisvalmennukseen voi varata aikoja niin Heinille kuin minullekin.