Hessu Hopot ja kolibrikoirat

Hessu Hopot ja kolibrikoirat

Edellinen kirjoitus oli paikoillaan olosta ja niin on tämäkin. Osalla koirista on sisäänrakennettuna levollinen paikoillaan olo. Osalla ei ole. Osaa näistä kutsun Hessu Hopoiksi, joilla keskittyminen on haasteellista ja niillä on jatkuva tarve olla liikkeessä ja lähteä liikkeelle. Kolibrikoiriksi kutsun niitä, joilla on jatkuva useimmiten innostuksesta johtuva tärinä ja siitä johtuen paikoillaan olo on kovin haasteellista. (Jotenkin näen tässä pienen innokkaan cockerinartun tai terrierin, mutta toki voi olla minkä rotuinen koira tahansa.)

paikollaan olo

Paikoillaan oloa maastossa

Näiden koirien kanssa on erityisen tärkeää, että paikoillaan olo viedään rutiiniksi. Sen tulee olla rauhallinen ja kiinteä. Tämä vie aikaa, mutta nämä hyötyvät suuresti sitä. Kuten sanottu: lintukoira tarvitsee hyvän paikoillaan olon, muuten rodunomaisista tehtävistä tulee paljon haastavampia.

Hessu Hopoilla kriittisintä on saada kunnon kontakti rakennettua paikoillaan olon yhteyteen. Ilman koiran fokusta sitä ei voi treenata. Vahvistetaan kontaktia ja sitten lisätään kontaktiin kestoa. Tällöin tulee ikään kuin vahingossa vahvistettua myös paikoillaan istumista ja siihen kestoa. Tämän jälkeen lisätään ohjaajan liike ja etäisyys.

Kolibrikoirilla lähdetään vahvistamaan pysähtymistä. Tässä naksutin tai muu ehdollinen vahviste on eduksi. Pysähtyminen tarkoittaa tässä koiran liikkeen pysähtymistä. Koira joka tärisee, heiluttaa häntäänsä ja läähättää ei keskity. Jos koira ei keskity, niin sen suorituksesta ei tule mitään. Nämä liikkeet pitää saada seis. Hyvä kriteeri voisi olla hännän pysähtyminen tai suun meneminen kiinni. Valitse vain yksi kriteeri. Muista että tunnetila seuraa käytöstä: jos koiran liike lakkaa, se rauhoittuu. Sitten kun liike lakkaa, niin lähdetään tekemään kestoa istumiseen. Kun se on saatu, niin lisätään ohjaajan liike ja etäisyys.

Näiden asioiden laittaminen järjestykseen on tärkeää, koska siitä alkaa huima kehitys. Kun olemme saaneet koiran fokuksen ja se pystyy pitämään sitä yllä, niin koiran koulutettavuus paranee huomattavasti. Paikoillaan olo kuuluu niihin peruskäytöksiin, jotka muodostavat perustan myöhemmälle koulutukselle.

Takaisin blogiin