Koiran persoonallisuus ja sen hyväksyminen

Meillä on ollut koiria aina. Minulla on ollu omia koiria aikuisena jo 9 kappaletta (kaikki samaa rotua) ja sen lisäksi niitä on ollut sijoitettuna ja osaomistuksissa pitkin kyliä. Kaikki ovat olleet omia persoonallisuuksiaan, joista osa on ollut persoonaani hyvin sopivia ja osa vähemmän hyvin sopivia.

 

Kun varaa itselleen koiranpennun tai tekee omilla valinnoillaan itselleen pennun, ei voi koskaan olla varma siitä, että mitä tulee. Voi tulla mitä vaan. Yhden koiran kanssa olen joutunut laittamaan hanskat tiskiin, kun kertakaikkiaan en pystynyt tekemään sen kanssa yhteistyötä. Tuntui kuin koira olisi ollut autistinen ja siksi ei ollut yhteyttä. Toisen koiran kanssa jouduimme luovuttamaan, koska se oli aggressiivinen laumassa. Kolmannen kanssa loppu tuli liian aikaisin: se jouduttiin lopettamaan hieman ennen 2-vuotispäiväänsä.

Kuudesta jäljelle jääneestä yksi on ollut kuin hanska kädessäni. Sopinut minulle täydellisesti. En väitä, etteikö meillä olisi ollut haasteita, mutta suurin osa koulutuksellisista haasteistamme oli minusta lähtöisin. En vaan ymmärtänyt, mitä tein. En myöskään väitä, että koira on täydellinen. Ei se sitä ole. Se vaan soittelee jotain kieltä sydämessäni, joka on juuri oikealla taajuudella. Tähän vertaan kaikkia koiriani, mikä ei ole oikein niille muille.

 

Osa koiristani on ollut myös mielestäni käyttöominaisuuksiltaan hyviä koiria. Kolmella on ykköstulos rodunomaisista kokeista (kuudella on kisattu, joista kaksi oli näyttelylinjaisia [toinen oli huono noutaja ja toisen haku oli puuduttavaa] ja yksi ym. "autistinen") ja kahdella niistä se on voittajaluokasta. Kolmannen kisaura loppui lonkkaleikkaukseen. Yhden kanssa ei ole kokeisiin päästykään typistetyn hännän takia. Sen ansio oli, että se oli erinomainen jalostusnarttu, jolla on kiistaton jalostusnäyttö.

Tällä hetkellä kotona on kolme koiraa ym. "hanska", sen tytär ja tyttärentyttärentytär. Tytär on aina ollut perheen isännän koira, ja on valinnut tämän palvontansa kohteeksi. Näin ollen olen aina soittanut toista viulua sen kohdalla. Se on ollut vaikea hyväksyä, koska olen mahdollistanut sen elämässä enemmän kuin sen isäntä. Silti se valitsee aina isäntänsä.

Sitten päästään asian ytimeen: tähän minun nuoreen harrastuskoiraani, joka ei ole isoisoisänsä eikä käyttäydy lainkaan kuin se. Jostain syystä se on ollut vaikeaa hyväksyä. Oli jopa pitkään vaikeaa löytää siitä mitään hyvää. Tämä on ollut täysin väärin koiraa kohtaan, koska onhan siinä monta hyvää ominaisuutta. Se on myös minun koirani (sitoutunut minuun), ei isännän koira.

Joskus vaan on niin, että suurin työ on tehtävä päänsä sisällä. Hiottava ne omat särmänsä sopimaan niihin koiran särmiin. Toisin päin se ei onnistu. Olen itse kovin reipashenkinen ja käänteet ova nopeita, joten pidän reipashenkisyydestä. Olen kuitenkin myös jännittäjä, joten parhaiten minua paikkaa koira, joka ei jännitä mitään. Tässä se on kluu onkin, nyt meitä on kaksi häiriöherkkää jännittäjää... Nyt siis se oma jännitys on viimestään saatava kuriin.

Mikä sinun kokemuksesi on? Mikä sopii sinulle? Onko ollut helppoa sopeutua koirien eroihin?2222

Aiheeseen liittyviä blogikirjoituksia

  • Mikä on unelmaspanieli?
    Mikä on unelmaspanieli?

    Tai no mikä tahansa rotukoira? Nämä voivat toki vaihdella roturyhmien välillä. Pohdin tässä kuitenkin sitä, mikä on l...

  • Mikä tappaa motivaation?
    Mikä tappaa motivaation?

    Nyt ollaan asian ytimessä. Jos tietää, miten motivaatio häviää, niin tietää, miten asiaan voidaan vaikuttaa. Tämä kos...

  • Mistä motivaatio syntyy?
    Mistä motivaatio syntyy?

    Olen viime aikoina miettinyt motivaatiota monelta kantilta. Mitä se sisältää ja mistä se syntyy? Motivaatio on hyvin ...

Jätä viesti

Nimi .
.
Viesti .

Huomaa, että viestit tulee hyväksyä ennen julkaisemista.