Koirien värinäön erilaisuudesta

Koirien värinäön erilaisuudesta

Koirien näkö on erilainen

Mitä yhteistä on Pohjoismaisilla lipuilla ja hyvillä markkeerausdameilla?

Koira näkee ne molemmat hyvin! Kaksi tai kolmeväriset damit, joissa on selkeät värit ja niiden kontrastit, ovat hyviä. Koiralle hyvin näkyviä värejä ovat sininen, lila ja keltainen. Myös valkoinen ja musta ovat hyviä.

Alla oleva teksti on julkaistu Cockerspanielissa ja Flattiviestissä:

Uusista dameista innostuneena aloin ottamaan selvää koirien värinäöstä. Itse kokeilin muutamia värillisiä noutoesineitä, joita minulla täällä on. Cockerini Eddie on kovin innokas ja vauhdikas noutaja, joten se sai olla koekaniina. Keräsin eri värisiä noutoesineitä: oli oranssi muovidami, keltainen tennispallo, punainen dami, vihreä dami, kaksivärinen dami ja violetti dami. Ne oli asetettu kasaan. Huomasin mm. että oranssi ja punainen olivat sille aivan merkityksettömän värisiä. Eli se ei näöllään niitä löytänyt. Ensimmäisenä kasasta se toi violetin, sitten kaksivärisen ja keltaisen. Sen jälkeen loput tulivat aina satunnaisessa järjestyksessä.

Kuva Jukka Paroinen

Päätin lukea aiheesta: Koirat ovat siis meihin ihmisiin nähden värisokeita eli eivät näe yhtä paljon värisävyjä kuin ihmisten siihen erikoistuneet silmät. Koirat eivät myöskään näe värejä yhtä kylläisinä kuin me ihmiset. Ihmisten silmissä on tappisoluiksi kutsuttuja soluja, jotka vastaavat väreihin voimaakaasti. Koirilla on näitä soluja huomattavasti vähemmän, mikä viittaa siihen, että niiden värinäkö ei ole yhtä hyvä kuin ihmisillä. Tappisoluja on useamman tyyppisiä ja ihmisellä niitä on kolme. Nämä eri tyyppiset solut vastaanottavat eri aallonpituuksia, joten ihminen näkee laajan spektrin värejä (eli kolme ns. pääväriä punainen, keltainen ja sininen). Ihmisen värisokeus on tyypillisimmillään sitä, että joku näistä kolmesta tyypistä puuttuu. Tyypillisin on punavihersokeus. Koirilla taas on vain kaksi tyyppiä eli ne näkevät sinisen ja keltaisen. Koirat kaikki ovat siis punavihersokeita. Eli näin dameista innostuneelle: punaiset ja vihreät damit eivät erotu koiralle. Sinisen sävyt ja varsinkin violetti näkyvät taas koiralle hyvin. Huomionarvoista on kuitenkin se, että mitä purppuraisemmaksi menee, sitä vaikeampaa taas alkaa koiralla olla. Kiinnostavaa on myös se, että koirat näkevät ultraviolettiväriä, jota me emme pysty näkemään.

Koirilla ei ole ns. tarkannäön aluetta (foveaa), kuten ihmisillä, joten niillä on noin kuusi kertaa heikompi kyky nähdä yksityiskohtia kuin ihmisillä. Koirilla on paljon enemmän sauvasoluja, joten niiden pimeänäkö on paljon parempi kuin ihmisen. Niillä on myös alue, jonka nimi on Tapedum Lucium, joka heijastaa valoa. Se auttaa koiraa näkemään hämärässä.

Koirilla on parempi kyky nähdä liikettä kuin ihmisillä. Tässä taas noutamisen kannalta mielenkiintoista on kontrastit esim. musta ja valkoinen. Koirilla on kyky erottaa kontrasteja liikkeessä. Mustavalkoinen dami erottuu helposti koiralle, aivan kuten linnutkin, joilla on tumma selkäpuoli ja vaalea vatsa. 

Koirilla on myös erilainen näkökenttä verrattuna ihmisiin. Tämä aiheuttaa sen, että koirien on vaikea määrittää etäisyyksiä, mutta niiden näkökenttä kokonaisuudessaan on laajempi kuin ihmisellä. 

Californian ylopistossa Santa Barbarassa tutkittiin asiaa erilaisilla kokeilla. Kokeissa todettiin, että koirat itseasiassa näkevät värejä, mutta vähemmän kuin ihmiset. Alla on kuva "ihmisen sateenkaaresta" ja "koiran sateenkaaresta". Koirat siis näkevät värit lähinnä harmaana, keltaisena ja sinisenä.

Koirat näkevät keltaisen, vihreän ja oranssin kellertävänä, sinisen ja violetin eriasteisina sinisinä ja sinivihreän harmaana. Hauskasti tämä tukee Eddien kanssa tehtyjä havaintoja: Koiran on vaikeaa nähdä oranssia ja punaista, koska ne näyttävät sen silmissä ruskeanharmaalta tai jopa ehkä mustalta. Nämä taas ovat ihmiselle ne kaikista helpoimmat erottaa. 

Jos tätä sovelletaan koiran noutoharjoituksiin, niin nuorella koiralla parhaat damin värit ovat siis violetti, sininen ja keltainen. Tämä siksi, että kokemattomalle koiralle onnistuminen noudossa on tärkeää.  Markkeerausharjoituksiin kaksiväriset, joissa on voimakas kontrasti, ovat parhaita. Punainen ja oranssi ovat parhaita, kun ihminen itse haluaa nähdä noutoesineen harjoittelun yhteydessä. Klassiset damin värit harmaa ja vihreä (punainen ja oranssi) ovat sitten nenän käytön harjoitteluun sopivia, kun koiran ei haluta etsivän silmillään.

Värillä on siis väliä!

 

 

Takaisin blogiin