Noutamisesta osa 3: pakkonoudosta
Share
Pakkonouto on klassinen tapa opettaa koiraa noutamaan. Se voidaan tehdä monellakin tavalla. Jutun lopussa on pari videota youtubesta, jos aihe kiinnostaa enemmän. Käytännössä pakkonouto tarkoittaa sitä, että esine laitetaan koiran suuhun. Siihen liittyy aina paine eli käytetään painetta ja paineen poistoa (positiivinen rankaisu ja negatiivinen vahviste). Epämiellyttävää se on aina ja joskus siihen liittyy kipukin. Tällä tavoin on opettu varmasti miljoonia koira noutamaan: osa onnistuneesti ja osa vähemmän. Joillekin koirille tämä on täysin sopimaton tapa ja saa aikaiseksi kovaa stressiä. Tämä taas johtaa lisääntyviin nouto-ongelmiin aina kovasuisuuteen asti. Usein näitä yksilöitä ei saada koulutettua kunnolla noutamaan tällä menetelmällä.
Ero positiivisesti vahvistamiseen on se, että esine laitetaan koiran suuhun ja jos se tippuu, niin se pakotetaan sinne takaisin. Koira siis oppii, että pääsee helpommalla, jos vaan pitää esinettä suussaan. Näinkin voi siis oppia.
Tästä voidaan sitten päätyä pohtimaan sitä, kuinka eettisesti kestävää tämä on? Tunnustan heti, että kyllä olen itsekin tehnyt tätä, sillä opin, että näin sen voi tehdä. Tosin yhtään onnistunutta lopputulosta en tällä menetelmällä ole saanut. Varmaankin siksi, että se oli minusta ja koirista epämiellyttävää ja siksi emme tehneet tarpeeksi harjoituksia. Muutenkin minusta ei ole kouluttamaan paineella. Siitä tulee niin kireä olo ja usein paha mieli.
Parhaan tuloksen omien koirieni ja myös asiakkaiden koirien kanssa olen saanut positiivisesti vahvistamalla. Meillä kaikilla on treenatessa mukavaa ja tuloksia tulee nopeasti (kunhan ohjaaja on ajantasalla, missä mennään ja on keskittynyt tekemäänsä). Kuvaan menetelmän kirjassani Noutoja #ilonkautta.
Videot pakkonoudosta:
https://www.youtube.com/watch?v=Z5AdmNosUyc
https://www.youtube.com/watch?v=_-PSiodtgOk
https://www.youtube.com/watch?v=yAobPmgptF0

Tässä koitan opettaa Susulle pakkonoudon kautta riistan pitämistä. Vuosi on jotain 2004. Ei tuottanut tulosta, sillä koira vastusteli niin kovasti. Sususta kerron lisää kirjassani. |