Ole reilu ja palkitse kunnolla

Ole reilu ja palkitse kunnolla

Joskus ajatellaan, että koira ei tarvitse mitään palkkaa suorituksestaan tai sitten, että palkan pitää olla mahdollisimman mitätön ja tulla mahdollisimman harvoin. Tällöin ei olla joko ymmärretty vahvistamisen perusperiaatteita tai ei ajatella asiaa riittävästi. Aina on olemassa asioita, jotka vahvistavat suoritusta tai heikentävät sitä. Halusimmepa sitä tai emme.

Koira ja ohjaaja nauttivat toistensa seurasta.

Jotta jokin asia kehittyisi, siitä pitäisi seurata jotain, mistä koiralle tulee mielihyvän tunne. Oppimisen kannalta on kriittistä, että harjoitellusta asiasta tulee mieleinen koiralle. Toki koirat ja ihmisetkin oppivat pakkottamalla, mutta silloin se näkyy suorituksesta tavalla tai toisella.

Vahviste on siis jotain, mikä vahvistaa eli parantaa eli kehittää haluttua käytöstä. Vahviste on jotain, mitä koira haluaa. Vahvisteen määrittää koira (ei ihminen). Oli se mitä tahansa seuraavista

  • karkkia
  • esineitä
  • riistaa
  • hakemista
  • juoksemista päämäärättä
  • haistelua
  • ihmisen huomiota
  • kosketusta
  • noutamista
  • temppujen tekemistä
  • uimista
  • leikkiä
  • löytämistä

Jos vahviste ei kiinnosta koiraa, niin se ei ole vahviste. Se voi olla jopa rankaisu koiralle. Rankaisu (tai heikenteeksikin kutsuttu) vähentää eli heikentää toimintaa. Hyvä esimerkki on kosketus: jotkut koirat eivät halua, että niitä kosketellaan, kun ovat töissä. Ne jopa saattavat kaihtaa kosketusta vapaa-ajallaan. Tällaisen koira silittäminen ei paranna suoritusta vaan saattaa hyvinkin heikentää sitä huomattavasti.

Opettele tuntemaan koirasi ja se, mistä se pitää. Jos se on ahne, niin tiedät, että sinulla on aina vahviste mukana, jos sinulla on kuivanappula taskussa. Jos se ei sitä ole, niin joudut etsimään ja miettimään, mikä on se asia, josta minun koirani pitää. Joskus siihen menee pitkään. On olemassa koiria, jotka eivät ole ahneita, eivät pidä kosketuksesta ja eivät välitä kehuista. Mikä on tämän koiran vahviste? Mikä on sellaisen koiran vahviste, joka häiriintyy ympäristöstä? Voiko tällaista koiraa kouluttaa häiriössä? Voi, jos löytyy jotain, josta koiran on hyvin kiinnostunut.

Minä ja Eddie Kaamasessa 2012

Minulla on ollut monenlaista koiraa vuosien varrella. On ollut koira, ja on vieläkin, jolle toimii lähes kaikki vahvisteena ja se on kuin partiopoika, oli mitä tahansa edessä (henkilökohtaisesti pidän tätä koiraa parhaana harrastuskoirana, joka minulla on ollut). Sitten minulla on ollut koira, joka ei ole lainkaan pitänyt kosketuksesta, jos se ei ole tullut sen omasta aloitteesta. Nyt minulla on koira, jonka kanssa joutuu paljon miettimään, millä saan sen fokuksen säilymään minussa ja tehtävässä. Sille joutuu vaihtamaan palkkiota hyvin usein. Hyvin usein olen sen äärellä, että mitä se nyt haluaa ja kuinka valjastan sen itseni käyttöön.

Nouto on vahviste, joka on vahviste vain, kun se on kunnossa.

Etsi vahviste, josta koira pitää ja käytä sitä ruhtinaallisesti. Ole reilu ja palkkaa kunnolla. Siinä käy nimittäin niin, että vahviste vahvistaa itseään. Nirsonkin koiran saa syömään palkkiotaan, jos se on supermieleinen ja tällöin syöminen vahvistuu koko ajan. Jos koira rakastaa huomiota, niin säännöstele se niin, että se saa sitä erityisen runsaasti oikeasta suorituksesta. Tällöin se arvo kasvaa vielä enemmän.

Jos on kyseessä uuden asian oppiminen, niin vahvisteen tulee tulla todella taajaan. Tätä kutsutaan vahvistetiheydeksi: mitä useammin koira saa vahvisteen, sitä nopeammin se oppii. Mitä parempaa palkkaa sinulla on tarjota ja mitä useammin, sitä kovempi on koiran motivaatio.

Huomioi kuitenkin se, että  esim. noutoa ei voi käyttää vahvisteena, jos se ei ole valmis. Jos luovutuksessa on haasteita, niin ne haasteet voivat vahvistua samalla. Samoin, jos esim. koiralla on vahva tarve haistella kesken suorituksen tai muutenkin, niin haistelu voi olla huono vahviste, koska 1. se vahvistuu koko ajan myöskin 2. Se saa huomion kohdistumaan muualle, kuin ohjaaja haluaa. 

On nimittäin olemassa sellainen asia kuin palkkion suunta, joka pitää ottaa huomioon koulutuksessa. Jos koiran käytöstä halutaan suunnata kohti ohjaajaa, niin palkkion on tultava ohjaajalta. Esim. koira hakee liian kaukana ja hallitsemattomasti itsekseen touhuten. Tai jos koira on liian kiinni ohjaajassa, niin palkkion on tultava muualta kuin ohjaajalta.

Näiden asioiden pohtiminen kehittää kaikkia koiran ohjaajina. On hyvä ymmärtää, mikä sitä omaa koiraa motivoi ja mikä sitä kiinnostaa. Silloin voi valjastaa sen omaan hyötykäyttöön ja saada koira vielä enemmän kiinnostuneeksi ohjaajastaan. 

Autamme Heinin kanssa mielellään palkkaamisessa ja käytöksen vahvistamiseen liittyvissä asioissa.

 

p>
Takaisin blogiin