Ole rohkeasti palkisematta

Ole rohkeasti palkisematta

Koiran kouluttamiseen kuuluu palkitseminen. Se lienee selvää ihan jokaiselle. Koiran kuuluu saada palkkio hyvästä suorituksesta. Sen sijaan tarvitseeko se ihan joka suorituksesta palkkiota? Ei suinkaan tarvitse!

Kuva: Shutterstock

Positiivisesta vahvistamisesta tulee helposti karkin syöttämistä eikä olekaan varsinaista oikeasta toiminnasta vahvistamista. Palkataan kaikista suorituksista eikä vaan parhaista.

Esimerkkejä, joissa usein palkitaan, vaikka itse asiassa voisi hyvin jättää palkitsematta:

  • koira osaa tuoda noutoesineen käteen, mutta silloin tällöin pudottaa esineen ohjaajan eteen. 
  • koira osaa tulla luokse, mutta ei tule heti
  • perusasento on ihan mitä sattuu
  • seuraamisen paikka on ihan mikä sattuu
  • koira liukuu pysähdyksessä
  • ei käänny käännösmerkistä heti
  • koitetaan saada koiran huomio houkuttelemalla namilla, vaikka sen huomio jossain muualla (tungetaan namia suuhun)

Kaikissa ym. tilanteissa koiran voi viileästi jättää palkitsematta eli kertoa sillä koiralle, että tämä ei ollut hyväksytty suoritus. Tämä pistää koiran miettimään, että miten voisi parantaa suoritustaan. Koiran on ansaittava palkkionsa.

 

Toisaalta, jos ollaan rakentamassa uutta käytöstä, voidaan palkita kaikki oikean suuntaiset käytökset. Sitten kriteeriä nostamalla voidaan saada suoritusta paranemaan. Kriteerin nostamiseen kuuluu myös palkkaamisesta pidättäytyminen eli negatiivinen rankaisu, jos koira ei suoriudu.

Joten siis:

  • Arvioi koiran taso ja jätä palkkaamatta sen alapuolelle jäävät suoritukset. Ole rehellinen tässä: osaako se vai ei? Eivät ne aina osaa.
  • Pidä kriteeri oikealla tasolla ja nosta sitä, kun koira suoriutuu.
  • Älä ole namiautomaatti, vaan opeta koira ansaitsemaan palkkionsa

 

 

Takaisin blogiin