Esineet olivat siis tärkeämpiä kuin se koira, joka oli tulossa esineen kanssa. Sanoisin, että suorastaan himoitsin sitä, mikä koiralla oli kulloinkin suussa. Tietysti ajattelin myös, että kaikki mitä siellä suussa oli kuului minulle. Mitä se koira tästä oppii? Sen, että ei kannata antaa mitään tuolle tai tulkoon itse hakemaan, kun kerran noin paljon haluaa. [Itseasiassa luulen, että ajattelivat: Hullu eukko.]
Minulla on ollut kolmen tyyppistä ongelmaa koirien luovutusten kanssa:
- Koira tiputti esineen eteeni vaihtelevan matkan päähän
- Koira väisteli kättäni luovutuksen yhtedessä
- Koira juoksi kunniakierroksia
Tähän on olemassa ratkaisu: Opetetaan koira siihen, että ojentuva käsi merkitsee sitä, että siihen pannaan kuono (oli suu tyhjä tai täynnä). Tätä voi harjoitella jo ihan pikkupentuvaiheessa siten, että antaa pennulle kämmenen haisteltavaksi ja palkitsee makupalalla, kun pentu koskettaa kättä. Tämän voi vaikka nimetä Anna- tai kiitos käskyksi. Tällä tavalla harjoiteltuna pentu oppii käden koskettamisen miellyttäväksi asiaksi, josta seuraa aina jotain kivaa. Usein se ei ole lainkaa koirista hauskaa antaa tavaroitaan pois. Joten tällä saadaan vaivihkaa ja suorastaan vahingossa opetettua koiralle, että antaminen on palkitsevaa.
Mikä on noudon tärkein vaihe? No ainakin minulle se on, että saan riistan käteen. Siksi se on myös tärkein opettava vaihe. Ja siitä myöskin aloita noudon harjoittelun. Eli ensin tulee käsikosketus ja sitten, että koira laittaa esineen käteeni. Koska osatut asiat vahvistavat uusia opeteltavia asioita, niin jos koira nostaa damin, niin käteen laittaminen vahvistaa sitä (toimii palkkiona). Tämä on nk. Premackin periaate tai isäidin sääntö: syö ensin porkkana, niin saat jälkkäriä. Mieleinen asia vahvistaa haastavan asian suoritusta. Toimii toisin sanoen palkintona. Jossain vaiheessa porkkanastakin tulee mukava juttu.
Mitä tästä seuraa: hieno luovutus, jossa koira laittaa itse esineen tai riistan käteesi. Aikasta "päheetä" eikö? Kädestä on tullut koiran "ystävä".
Tässä on kuvaamani video aiheesta (tosin käsikosketus tulee tässä väärässä järjestyksessä ihan lopussa):
Ulla
Ps. Jos on tarkoitus kilpailla vaikka SPME:ssä, KAER:issa tai NOME:ssa, niin luovutus olisi syytä saada todella varmaksi. Tarkoitan tällä sitä, että koira todellakin toimittaa riistan käteen asti ilman pudottelua. Voin sanoa, että kokemusta on paljon siitä, että muuten todella hienon suorituksen "murskaa" se, että luovutuksessa tumpeloi joko koira tai ohjaaja. Siksi varmistelisin, että se toimii kuin se kuuluisa "junan vessa".