Onneton noutaja?

Onneton noutaja?

Aina välillä tulee vastaan koiria, joilla ei ole mitään halua kantaa esineitä tai jopa selkeästi eivät pidä niistä. Tämä ei nyt lintukoirien kanssa ole mitenkään toivottavaa, mutta näin vain välillä on. Niitä ei saa innostumaan noutamisesta millään. On siis pelattava niillä pelikorteilla, jotka on jaettu.

Minulla on oma kohtaista kokemusta asiasta. Vuonna 2003 hankin näyttelylinjaisen cockerin suvusta, josta tiesin, että on riistaviettiä. Sitä olikin todella paljon. Se todellakin löysi riistaa ja ajoi sen ylös. Siitä ei ollut epäilystäkään. Mutta... homma loppui siihen. Sillä ei ollut mitään mielenkiintoa noutaa sitä. Se kävi osoittamassa kyllä, missä se oli, mutta itse sai sen aina hakea. Tämä noutamattomuus näkyi myös normielämässä ja harjoittelussa. Se ei vaan kantanut mitään, eikä ollut kiinnostunut. Joku voisi kysyä, että miksi vaivautua, mutta kun kerran oli sellainen koira, niin se oli. Piti saada siitä metsästyskoira.



Päätin, että nyt alkaa Susun noutokoulu. Pyhitin yhden kesän sille. Istuin Susun kanssa takapihan terassilla ja naksuttelin. Tosin naksaus oli korvattu sanalla hyvä. Homma eteni seuraavasti kriteeriä pikkuhiljaa nostaen:

  • koira katsoi tennispalloa > hyvä > namipalkka
  • koira kosketti kuonolla palloa > hyvä > palkka
  • koira hapuili palloa suuhun > hyvä > palkka
  • koira nosti palloa > hyvä > palkka
  • koira toi pallon > hyvä > palkka
  • > matkaa pidennettiin pikkuhiljaa, kunnes alkoi tulla pidemmältäkin
Siinä meni se kesä kerran päivässä harjoitellen. Toistoja taisi tulla parikymmentä per kerta. Alkusyksystä alkoi noutohomma olla paketissa. Riistan kanssa tuli hiukan takapakkia, mutta lopulta sekin alkoi tulla. Nouto-ote ei ollut riistan kanssa kummoinen, mutta hyväksyin sen. Olisi voinut puuttua siihenkin, mutta koira muutti muista syistä viisivuotiaana toiseen kotiin.
Mikä tässä on tärkeää?
  • ei ota asiaa henkilökohtaisesti, koira nyt vaan on sellainen
  • ei missään nimessä pidä hermostua
  • ei pakkonoutoa koiralle, joka ei pidä noutamisesta. Ei se sillä opi siitä pitämään.
  • pitää ehdottomasti olla koiralle mukavaa ja vapaaehtoista
  • kriteeriä pitää nostaa vähitellen, jotta suunta on ylöspäin
  • muista yleistää muuallekin kuin omalle takapihalle
  • muista palkkionlaatu, jos on vastenmielistä, niin palkan pitää olla huippu
Sen, minkä tähän Susun 15 vuotta vanhaan noutokouluun lisäisin on käsikosketus. Ideana on se, että koira oppisi kämmenen ojennuksen vihjeeksi tulla luokse painaa kuono siihen oli suussa jotain tai ei. Sen opettaisin ensin erikseen.
Itseäni hermostutti koko homma ihan älyttömästi ja murskasin itseluottamukseni Susun kanssa sählätessäni pitkäksi aikaa. Siksi asian kunnollinen prosessointi on hyväksi ja mielikuvaharjoittelu on suotavaa. Toki se oli opettavainen kokemus, mutta en halua sitä uudelleen. Näin ollen olisi suotavaa, että ottaisit itsellesi valmentajan, joka tietää mitä tekee ja on kannustava menetelmissään. Tällaisen koiran kanssa on muutenkin haastavaa, joten kovin tiukkasanainen valmentaja saattaa aiheuttaa enemmän hallaa kuin onnistumisen tunnetta.
Takaisin blogiin